Pro Mikkelin
kysymykset Mikkelin kuntavaaliehdokkaille 2008:
Nimi:
Jani Poimala
Puolue:
valitsijayhdistyksen ehdokas
Ikä: 34
Ammatti:
sosiaaliohjaaja
Sähköpostiosoite:
janipoimala@gmail.com
Kotisivut:
www.poimala.fi/jani
Talous:
Mikä on oma analyysisi
Mikkelin kaupungin nykyisen taloustilanteen syistä?
Suurin syy
kuntatalouden huonoon tilaan on markkinatalousjärjestelmän yleinen kriisiytyminen, joka on johtanut siihen, että poliittiset
päättäjät ovat yrittäneet turvata taloudellista kasvua mm. veronalennuksilla.
Toisaalta valtio on ottanut kunnilta pakkolainoja, mikä myös on heikentänyt
kuntataloutta. Nykyisin kunnat on ajettu epätoivoiseen kilpailuun keskenään
siitä, mikä kunta pystyy tarjoamaan houkuttelevimmat olosuhteet yrityksille.
Tämä on suuressa ristiriidassa kunnan perustehtävien hoitamisen kanssa. Toki
Mikkelissä on myös toimittu lyhytnäköisesti ihan paikallisellakin tasolla,
eivätkä investoinnit ole monestikaan kohdistettu oikein.
Miten ja millä
konkreettisilla toimilla korjaisit kaupungin taloustilanteen?
Ensinnäkin,
pelkään sitä, että jatkuva talouden "korjaaminen" on loputon suo,
jossa palveluita heikennetään koko ajan, inhimillisesti katsoen
katastrofaalisin seurauksin, ilman että talous siitä kuitenkaan tasapainottuu.
Pyrkisin tekemään sen, mitä tehtävissä on, ilman että kaupunkilaisten omaisuutta
jouduttaisiin myymään polkuhintaan. Kartoittaisin kaupungin omistamien metsien
mahdollisen hakkuukypsyyden, sillä nyt puuta kannattaisi myydä hinnan ollessa
korkealla. Kaupungin ylemmässä virkamiesjohdossa saattaa olla
päällekkäisyyksiä, joita voitaisiin karsia pois niin, että säästyneet varat
voitaisiin käyttää lisähenkilökunnan palkkaamiseen sos-ja
terveyssektorille. ESE on pidettävä kaupunkilaisten omistuksessa!
Miten useiden ehdokkaiden
lupaama yhtälö palveluiden parantamisesta ja talouden korjaamisesta
toteutetaan?
En lupaa
kykeneväni tällaiseen. Yhtälö lienee mahdoton ratkaista nyt. Painotan ihmisten
peruspalveluiden turvaamista. Samalla pitää nostaa iso melu sitä, että palvelut
ovat alle lakisääteisen minimin monella sektorilla, ja vaatia valtiolta lisää
rahaa käytettäväksi peruspalveluihin. Loma-asukkaiden kiinteistöveroa voisi
nostaa, ja nostaa esiin vaatimus pääomatulojen saattamisesta
kunnallisverotuksen piiriin (tämä toki kuuluu valtakunnanpolitiikan
asialistalle, eikä kunta voi asiaan suoraan vaikuttaa)
Kannatatko/vastustatko (kannatitko/vastustitko jos olit valtuustossa)
lomautuksia?
Vastustan
lomautuksia ehdottomasti. Kampanjani perusteemoja.
Jos vastustat lomautuksia, niin miten kaupungin talouden alijäämä olisi pitänyt
korjata tai rahoittaa?
Ylempänä
olen jo esittänyt ehdotuksia taloustilanteen helpottamiseksi.
Kannatatko/vastustatko ESE:n osittaistakaan myyntiä?
Vastustan
jyrkästi ESE:n myyntiä, ja osittaistakin
päätäntävallan siirtoa pois kaupunkilaisilta. tästä pidetään kiinni!
Sosiaali- ja terveydenhuolto:
Mitä odotat MIEPÄ-hankkeelta?
En tunne
asiaa lainkaan tarpeeksi hyvin, mutta pelkään pahoin, että lopputulos on
pölyttyvä raportti jonkin viranhaltijan pöytälaatikossa.
Pitäisikö Mikkeliin perustaa
yömaja/ensisuoja päihteiden käyttäjille? (Kyllä vai ei)Miksi?
Parve tällaiselle suojalle
on tullut monesti esiin, joten kyllä pitäisi perustaa.
Millä konkreettisilla toimilla kehittäisit kaupungin vanhushuoltoa?
Lisää
ammattitaitoisia ja huolehtivia käsiä palkattava lisää vanhustenhuoltoon, ja
työsuhteet vakinaisiksi, ja työskentelyolosuhteet asiallisiksi, niin
rekrytointikin on helpompaa.
Kuinka lakisääteiset vammaisten kuljetuspalvelut tulisi järjestää?
Sillä
tavalla, että vammainen saa tarvitsemansa kyytipalvelut nopeasti ja
luotettavasti. Matkakeskus ei ole toiminut hyvin, ja se olisikin syytä
lakkauttaa.
Pitäisikö Mikkelin tarjota
perusterveydenhuollon palveluja Haukivuorella, Anttolassa ja Otavassa, ja missä
laajuudessa?
Perusterveydenhuollon
palvelut tulee turvata kaikissa em. taajamissa, niin että vakituinen kaupungin
palkkalistoilla oleva lääkäri on tavoitettavissa paikanpäällä koko virka-ajan.
Miten kehittäisit perusterveydenhuollon toimivuutta Mikkelissä?
Huolehtimalla
riittävistä resursseista, ja panostamalla henkilökunnan pysyvyyteen ja
jaksamiseen. Myös
asiantuntijaverkostojen yhteistyötä tulee parantaa niin, että tieto kulkee
esim. avopalvelujen ja terveyskeskuksen välillä tehokkaasti. Näin kuntalaisen
hoitotarpeeseen tulee parhaiten vastattua.
Mitä seurauksia uskot olevan useiden omaishoitajien jäämisestä tuen
ulkopuolelle?
Inhimillinen
lasku tulee olemaan suuri, ja lopulta se tulee myös käymään kalliiksi
kaupungille laitoshoidon tarpeen lisääntymisenä. Painotan asian inhimillistä
puolta.
Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät kaupungin toimenpiteet lasten kehityksen
turvaamiseksi?
Lapsille
ja nuorille kaupungin tulee järjestää riittävästi harrastusmahdollisuuksia, ja
kokoontumispaikkoja, niin, että he voivat kokoontua yhteen ilman, etä kaupallinen kulttuuri on jatkuvasti läsnä. Kaupungin
päättäjien on jalkauduttava välillä myös nuorten kaupunkilaisten pariin, ja
kuunneltava heidän toiveitaan ja ajatuksiaan.
Koulutus:
Kuinka turvataan työrauha
Mikkelin kouluissa?
Turvallinen,
tukeva ja kannustava kouluympäristö, jossa ei esiinny koulukiusaamista, eikä
lasten epätasa-arvoista kohtelua opettajien tasolta. Psyykkiseen hyvinvointiin
on myös panostetava nykyistä enemmän. Keinot: On
lopetettava opettajien lomautukset, palkattava riittävästi avustavaa
henkilökuntaa tukemaan lasten oppimista ja kehitystä, sekä koulukuraattorin
palvelut on saatava kaikkiin kouluihin.
Mitkä ovat keskeisimmät
kehitystarpeet koulutuksessa?
Lasten
lyhyen koulumatkan turvaaminen niin, että lähikoulut säilytetään. Samalla on
pidettävä huolta siitä, että luokkakoko ei kasva liikaa.
Kulttuuri, liikunta ja vapaa-aika:
Millainen kaupungin roolin
tulisi olla kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajan palveluissa?
Kaupungin
tulee tukea kaupunkilaisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun eri
taiteenaloilla, sekä pidettävä huoli siitä, että kulttuurin harrastaminen ei
ole vain varakkaiden etuoikeus.
Millä tavoin perustelet
”Spiraalin” tarpeellisuutta?
En löydä
spiraalille mitään perusteita. todella epäesteettinen hirvitys!
Elinkeinoelämä:
Millä toimilla kaupungin
olisi mielestäsi tuettava elinkeinoelämän kehittymistä Mikkelissä?
Kaupungin
perustehtävä ei ole suuryritysten haaliminen, eikä yritysten taloudellisten
riskien kantaminen. Kaupunki, jonka perusinfrastruktuuri on kunnossa, ja joka
tarjoaa laadukkaat peruspalvelut, ja on kaikin puolin viihtyisä asuinpaikka,
tarjoaa riittävän hyvät puitteet tarpeelliselle taloudelliselle toiminnalle.
Kunnan omia toimintoja, kuten enegialaitosta ei tule
myydä, vaan edelleenkehittää kaupunkilaisten
ohjauksessa. sanottakoon tässä sekin, että myös kuntatasolla on hyvä ryhtyä
miettimään vaihtoehtoisia malleja ihmisvihamieliselle, ja ekologisesti
tuhoisalle kapitalistiselle talousjärjestelmälle.